22.1.06

California Girl Barbie

Harjoittelin näkymättömän sandaalin tekemistä vähän pienemmässä mittakaavassa. Kuten aiemmin mainitsin, California Girl Barbien jalka on tavallista huomattavasti isompi ja oikeassa suhteessa nuken pituuteen. Tästä rohkaistuneena päätin yrittää kenkien tekemistä ja samalla testata ajatustani siitä, miten näkymättömien sandaalien joustavan siiman saa pysymään oikeilla kohdilla tekovaiheessa.

Piirsin siis ensin nuken jalan ääriviivat paperille, muotoilin piirrokseen sopivan kengän kärjen ja leikkasin kaavan irti. Leikkasin sisäpohjan ja ulkopohjan nahasta kaavan avulla. Sisäpohjaan käyttämästäni nahasta leikkasin myös suikaleita, jotka liimasin sisäpohjan alapuolelle niin, että pohjaan jäi urat siimaa varten. Liiman kuivuttua leikkasin suikaleiden päät sisäpohjan reunojen mukaisesti.

Liimasin siiman pään yhteen (kantapään suunnasta ensimmäiseen) uraan koko pohjan leveydeltä. Liimaa kannattaa laittaa reilusti, että siima varmasti pysyy paikallaan. Kun liima oli kuivunut, kiedoin siiman haluamallani tavalla nuken jalan ja pohjan ympäri. Koska käytin joustavaa siimaa, en jättänyt yhtään väljää, kuten useimpien muiden materiaalien kohdalla olisin tehnyt. Toisaalta en myöskään venyttänyt siimaa yhtään, että siihen jäisi riittävästi venymisvaraa kenkien jalkaan laittamista ja pois ottamista varten.

Liimasin siiman loppupään viimeiseen uraan samalla lailla kuin alussakin ja vedin ylimääräisen siiman ylöspäin ja teippasin nuken jalkaan kiinni kuivumisen ajaksi.


Kun liima oli kuivunut, leikkasin ylimääräisen siimanpätkän pois ja liimasin ulkopohjan paikalleen. Koroksi liimasin kirkkaan muovihelmen, jonka asetin niin, että helmen läpi menevä reikä on pystysuorassa. Päältä reikä tuli ulkopohjaa vasten ja alapuolelle liimasin ulkopohjaan käyttämästäni nahasta pienenpienen korkolapun eli helmessä olevaa reikää ei näy miltään puolelta.

Kengät ovat sen verran pienessä mittakaavassa, että reunoista tuli vähän epäsiistit. Täytynee vielä miettiä, miten tuon ratkaisee lopullisessa toteutuksessa. Reunaan pitää ehkä lopuksi liimata jonkinlainen nauha, joka peittää siiman ohjaukseen käytettyjen urien aukot kengän sivuilla. Toisaalta Cissyn koossa aukot eivät ehkä ole ihan yhtä häiritseviä.

Muuten joustava siima on aivan loistava materiaali. Kengät pysyvät tukevasti jalassa eivätkä hölsky yhtään, mutta niiden pois ottaminen on kuitenkin helppoa.

Tämä nukke on siitä kiva, että sen kanssa pääsee kokeilemaan uudenlaisia korkoratkaisuja, kun se tarvitsee matalakorkoiset kengät. Ihan tasainen jalkapohja nukella ei ole hyvä, koska jonkinlainen kanta pitää kengässä olla ja sen toteuttaminen on ihan tasaiselle jalkapohjalle vaikeampaa.

Ei kommentteja: