18.1.06

Nukenkengistä

Olin keräillyt Barbie-kokoisia nukkeja jo jonkin aikaa, kun eteeni sattui niistä isompia muotinukkeja. Nämä 15-18 tuuman kokoiset nuket eivät ole mitään leluja, vaan suunnattu nimenomaan keräilijöille. Jossain vaiheessa innostuin kokeilemaan kenkien tekemistä näille nukeille, koska niiden jalat ovat sen verran isommat, että oli jopa mahdollisuus onnistua. Barbien jalat ovat niin pienet, että vähät yritykset ovat olleet tuhoon tuomittuja.

Sainkin aikaiseksi jonkinlaisia kenkiä, joihin olin silloin ihan tyytyväinen, mutta tietysti nälkä kasvaa syödessä ja projektit ovat muuttuneet aikaa myöten kunnianhimoisemmiksi. Englanninkielisillä kotisivuillani on kuvia erilaisista tekemistäni nukenkengistä, mutta tähän blogiin ajattelin kirjata ylös vähän tarkemmin sitä, mistä ja miten kengät on tehty.

Kuvia on luvassa runsaasti, alla näin alkuun kuva ensimmäisestä tekemästäni kenkäparista. Nukke on Ashton-Draken "Gene", joka oli ensimmäinen hankkimani iso muotinukke.


Ei kommentteja: