20.1.06

Violetit sandaalit

Näissä sandaaleissa on edellisessä tekstissä mainitut nahkapohjat. Minulla sattui olemaan pieni pala violettia mokkanahkaa, joka ei riittänyt avokkaisiin, mutta riitti kuitenkin kengän sisäpohjaksi ja koron päällysteeksi. Tarkkaan se menikin, jäljelle jäi vain kolme parin neliösentin palasta.

Remmeiksi käytin joskus Sinooperista ostamaani ketjua. En vielä ostovaiheessa tiennyt, millaisiin kenkiin sitä käyttäisin, mutta kenkien tekoa varten sitä kuitenkin ostin. Tuli ostettua pariakin eri väriä, kun se oli niin kivan näköistä. Ketjut ovat keskellä kiinni rannekorusta irrotetussa koristeessa.

Reunoista ketjut ovat kiinni ompelulangalla, joka on solmittu pohjan alapuolelle ja päät liimattu pohjaan kiinni varmistamaan, etteivät solmut aukea. Ketjuja kiinnittäessä on tärkeää tarkistaa, että kiinnityslenkin avonainen kohta tulee ylöspäin, ettei lanka pääse lipsahtamaan lenkistä ulos.

Korot ovat Cernit-massaa. Tähän käy hyvin kaikenlaiset epämääräiset värikokeilut tai roskia keränneet jämäpalat, koska korot päällystetään nahalla.

Suurin ongelma näissä kengissä oli kantapään takaa kulkevan ketjun saaminen riittävän tiukaksi. Nahkaremmejä käyttäessä joustoa on aina jonkin verran, mutta ketju ei veny. Lopulta ei auttanut muu kuin tehdä kiinnityskoukusta niin lyhyt, että sen kiinni pysyminen on siinä ja siinä. Joku lukkosysteemi olisi tietysti ollut parempi, mutta korujen lukot ovat aivan liian isoja tähän tarkoitukseen, paitsi jos käytetään jotain koristelukkoa, jonka on tarkoituskin näkyä.

Alla pari kuvaa kenkien tekovaiheista.


Ei kommentteja: