19.2.06

Ja vielä lisää pitsiä

Kun kerran keksii jonkun hyvän jutun, niin sitten sitä pitää kokeilla kyllästymiseen asti. Tein vielä muutamia pitsikokeiluja, joista nämä kyllä menevät jo vähän liian pitkälle:

Näihin kenkiin käyttämäni pitsi oli aivan mielettömän ohutta, joten kenkiä pitää käsitellä todella varovasti. Tästä toisesta kuvasta näkyy paremmin:

Toisaalta suurimman osan ajasta kengät ovatkin lasin takana vitriinissä nyt kun ne ovat valmiit. Eihän yksi nukke voi käyttää kuin yhtä kenkäparia kerrallaan.

Käväisin eilen Itäkeskuksen Euroihmeessä etsimässä sopivia materiaaleja. Niillä hinnoilla ei tule mieleen, että esim. meikkipussia ei voisi leikata palasiksi sen takia, että sen kangas on juuri sopivaa suunnittelemaani kenkäpariin.

Sainkin sitten loistoidean, kun näin muovisia kakkupapereita. Lopputulos on tässä:

Kengissä on ohutta valkoista kangasta, johon vedin sealeria ja asetin kakkupaperin sen jälkeen kankaalle ja vedin päälle toisen kerroksen. Kuivana kangas ja muovi pysyvät kiinni toisissaan ja leikkaaminen ja kasaaminen ei ole mikään ongelma. Käytännössä ainut ongelma on se, miten kuviot saa edes suunnilleen samoille kohdille, etteivät kengät näytä eriparia olevilta.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tosi upeita kenkiä! Kun katselee niitä, niin alkaa itsekin mieli tehdä minikenkiä. :) Mutta mä en kyllä ikinä sais tehtyä noin hienoja. :)

Tarja kirjoitti...

Eihän siinä muuta kuin kokeilemaan, sillä lailla minäkin aloitin. Ja yhtä hyvää jälkeä saa aikaiseksi, kun harjoittelee useamman vuoden niin kuin minä olen tehnyt :)