7.3.06

Hassutuksia

Välillä pitää tehdä jotain tosi omituisia tekeleitä, ihan vaan nähdäkseen, miltä lopputulos näyttää. Esimerkiksi seuraavat Cissyn kengät ovat varsin kömpelön näköiset eivätkä osoita erityisen hyvää makua, mutta en voinut vastustaa kiusausta, kun minulla oli varastossa tuota karvakangasta, tai ei se oikeastaan ole kangasta vaan pohja näyttäisi olevan jonkinlaista muovia. Tein siitä avokkaat ja reunoihin vedin kullanväristä kohomaalia, että olisivat vähän siistimmän näköiset.

Ostin joskus ihan muuhun tarkoitukseen jostain loppuunmyynnistä koristerusetteja, jotka nyt sitten sattuivat eteen siivotessani askartelutarvikelaatikoita. Tulipa mieleen, että kun Cissy on kuitenkin niin kovin nukkemainen, niin sen kengissä voi liioitella oikein kunnolla, joten tein ohuesta valkoisesta kankaasta avokkaat, joihin liimasin rusetit. Korot ovat valkoista massaa, jonka pintaan lisäsin hopeanväristä metallijauhetta (nimenomaan massan kanssa käytettäväksi tarkoitettua).

Tiimarista ostetut koristekuviotkin päätyivät koristamaan Cissyn kenkiä. Pohjana on punamustasta kankaasta tehdyt avokkaat, joihin sitten liimasin noita kuvioita. Ne eivät pysyneet kovin hyvin pelkällä liimalla, joten vedin lopuksi pintaan kaksi kerrosta sealeria ja se näyttäisi pitävän koristeet kiinni. Nämä näyttävät hirveän painavilta, kun nuo koristeet ovat niin isoja. Vähän pienemmillä koristeilla lopputulos olisi varmasti parempi.

1 kommentti:

Foxy kirjoitti...

onpa sulokkaita kenkiä : )