6.4.06

Sekalaisia projekteja

Edellisessä postauksessa mainitsemaani sandaalimallia piti tietysti kokeilla heti. Tässä ensimmäinen versio:

Remmit ovat liimalla kiinni toisissaan risteämiskohdasta, koska muuten ne eivät olisi pysyneet millään paikallaan liimatessani niiden päitä pohjan alle. Korot ovat hieman liian vaaleat, koska ovat ylijäämää aiemmasta projektista.

Cissylle tein lopultakin valmiiksi yhden pitsikokeilun, joka oli maannut keskeneräisenä ties kuinka pitkään. Näissä korot ovat juuri oikeaa sävyä, koska tein ne varta vasten tähän pariin.

Värien sekoittaminenkin alkaa jo sujua ja onneksi epäonnistuneet kokeilut voi aina käyttää paperipäällysteisten korkojen täytteeksi, kun niissä ei massan värillä ole väliä.

Teinkin taas isomman erän korkoja kerralla, näissä tosin on täytteenä ruskeaa massaa, jota ostin joskus johonkin tarkoitukseen, mutta sille ei sitten ollutkaan käyttöä. Pienen palan jätin varalle, kuten aina, että on mahdollisimman laaja valikoima värejä aina käytettävissä.

Aiemmin mainitsemani asukin on saanut täydennystä. Kankaasta tehdyt osat ovat valmiina ja oikeaa olkapäätä suojaava nahkahaarniska on maalaamisen jäljiltä kuivumassa. Viimeinen osa asuun onkin sitten miekka, joksi ajattelin ensin jotain miekan näköistä paperiveistä, mutta päädyin sitten kuitenkin tekemään senkin itse:

Kahvan pyöreät osat ovat balsaa, loppu vähän kovempaa puuta. Terän muotoilin hiomapaperilla, ensin karkealla muodon suunnilleen ja sitten tasoitus hienolla hiekkapaperilla. Pituutta miekalla on n. 22 cm. Kunhan saan sen vielä maalattua, niin sen pitäisi olla aika hyvin esikuvansa näköinen.

Ei kommentteja: