16.3.07

Taas yksi vanha pari valmistui

Tässä taas yhdet pitkään kesken olleet, jotka tein lopultakin valmiiksi.

Lähtökohtana oli kipsistä valetut pohjat.

Niiden päälle liimasin kangasta. Päälle ja alle liimattujen reunojen ei tarvitse olla siistit, koska jäävät piiloon, mutta kaikenlaisia muhkuroita kannattaa välttää.

Sitten olivat vuorossa Tiimarista ostetut koristeet, joita liimailin pohjien sivut täyteen. Kangas piti laittaa alle osin suojaamaan kipsiä, osin siksi, että tuohon jää väistämättä rakoja.


Pohjat lojuivatkin sitten valmiina pitkän aikaa, kunnes innostuin lopultakin laittamaan sisäpohjat ja remmit paikalleen. Koska noita koristeita on noin paljon, päädyin tekemään ihan pelkistetyn päällisen yksivärisistä nauhoista.

Ei kommentteja: