4.5.09

Muotinteko: Tasaiset pohjat Sculpey Mold Makerin avulla

Aion tehdä muotteja nukenkenkien pohjia varten. Kotisivullani on jotain tietoa aiheessa, mutta käyn aihetta läpi yksityiskohtaisemmin täällä. Lisäksi tiedän nykyään enemmän kuin tiesin niitä ohjeita kirjoittaessani.

Aloitetaan tasaisilla pohjilla Baha Cat -nuken saappaita varten. Saappaista tulee samantapaiset kuin aiemmin huomattavasti isommalle nukelle tekemistäni.

Aloitin piirtämällä jalan kaavan. Sitten leikkasin kapalevystä yhden palan ja kartongista useita paloja kaavaa käyttäen.


Liimasin kartonkipohjat yhteen, leikkasin palasta irti kantalapun ja liimasin sen kapalevystä tehtyyn pohjaan.


Sitten piirsin pohjakuvioinnin monikerroksiseen palaan, leikkasin kuvion palat irti ja liimasin ne kapalevystä tehtyyn pohjaan.


Kun liima oli kuivunut, maalasin pohjan. Käytin kiiltävää akryylimaalia ja maalasin useita kerroksia.


Nyt malli oli valmis ja oli aika tehdä muotti. Käytin Sculpey Mold Makeria, koska sitä olin onnistunut löytämään. Voi olla, että on muitakin samantyyppisiä massoja.


Katso muotinteko-ohjeet pakkauksesta. Huomasin, että muotin tekeminen on helpompaa, jos sopivanmuotoiseksi muotoillun massan laittaa hetkeksi jääkaappiin ennen mallin painamista siihen.


Paista massa uunissa paketin ohjeiden mukaan. Kun muotti on viilennyt, suihkuta se vedellä ja paina sopiva määrä massaa siihen. Kuten veden määrästä näkyy, en itse asiassa suihkuttanut muottia, vaan kastelin sen hanan alla ja ravistin ylimääräiset vedet pois. Toimii ihan hyvin niin.


Kun haluttu määrä kappaleita on tehty, paista ne uunissa. Käytin punaista massaa, että saisin parempia kuvia, mutta varsinaiset pohjat tulevat olemaan mustat tai ruskeat. Tosin minulla on pala punaista nahkaa, joten ehkä teen myös punaiset saappaat.


Tämä muotti oli helppo tehdä. Suunnittelen myös sellaisen muotin tekemistä, jolla voi valaa Sybaritelle kengänpohjat muovista, mutta siitä lisää toiste.

For an English version of this post, see here.

Ei kommentteja: